Maaliskuu.

Heti alkuun täsmennys: viime teksti oli kirjoitettu loppuun ja lähetetty 13.2., vaikka lähetyspäivämääränä olikin tammikuun loppupuolen joku päivä. Eli helmikuultakin on tekstiä.

Lupasin kertoa koulusta. Maanantaisin on Music Event Production, jossa käsitellään kaikkea musiikkitapahtuman järjestämiseen liittyvää. Lopputehtävänä on suunnitella (fiktiivinen) tapahtuma, joka vetää 25000 henkeä. Tapahtuma voi olla yhden, kahden tai kolmen päivän festivaali, tai joku muu, jos keksii. Siitä pitää piirtää aluekartta, jossa on esillä ruokapisteet, vessat, hätäpoistumisreitit, sisääntuloväylät yms. Esseessä (n.2000 sanaa) pitää selittää tätä tapahtumaa ja kertoa aluekartan sisältöä tarkemmin. Lopuksi pitää vielä laskea tapahtumalle budjetti. Tapahtuman voi sijoittaa minne haluaa, vaikka "ulkomaille" = Englannin ulkopuolelle. Minä toki sijoitan oman tapahtumani Suomeen, Lahteen ja hyppyrimäille! Sen paikan tiedän ja tunnen jo hyvin, ja tuttu paikka lisännee myös motivaatiota suunnitella koko asiaa. Tätä tapahtumaa ei toki ole tarkoitus järjestää oikeasti, kunhan suunnitellaan.

Tiistaisin on Music Publishing -kurssi, jossa käydään läpi paikallisia Teostoa ja Gramexia (PRS ja MCPS), musiikin julkaisemista, kustannusta, lainsäädäntöäkin hieman. Tämän kurssin vetäjä on olllut aiemmin PRS:n puheenjohtajana, ja on hyvin pätevä asiassaan. Osaa myös selittää asiat hyvin. Tällä kurssilla tehdään luennon jälkeisissä seminaareissa muutamia pikkutehtäviä, ja ehkä yksi isompi on vielä edessä keväämmällä.

Keskiviikkoisin on ensin English for Academic Purposes, jossa käydään läpi englannin kieltä hiuksia halkomalla. Se on tarkoitettu nimenomaan vaihtareille, ja silloin tällöin tunnilla luetaan tekstejä vuorotellen, oikean ääntämyksen saamiseksi. Välillä hieman turhauttavaa, tuntuu liioitellulta miettiä, miten selittää "fakta". Mutta on siellä myös käyty läpi oikeita viittaustekniikoitakin, joten kaipa se on ihan hyödyllinen kurssi. Sitä paitsi, ei täällä muutakaan tekemistä ole siihen aikaan. Sen jälkeen on vuorossa tämä "ihastuttava" toinen englannin kurssi, English for Creative Industries. Ja sitä vetää jo mainitsemani 200% homo, Chris. Kaksi tuntia hänen seurassaan tuntuu kahdelta viikolta. Meidän pitää kirjoittaa 1500 sanaa jostain taidemaalarista ja jostain hänen taulustaan, joka liippaa läheltä Chrisin valitsemaa aihekokonaisuutta "Sea, sky, land and light". Päätin ensin tehdä työni Pekka Halosen "Koli"-maalauksesta. Olin varma, että se kuva, joka minulla oli päässäni, oli nimenomaan tämä taulu. Käytiin toissapäivänä äidin kanssa kirjastossa hakemassa muutama kirja Pekka Halosesta, ja vasta sitten tajusin, että eipäs se ollutkaan se taulu, jota mietin. Vaihdoin taiteilijaa Eero Järnefeltiin, häneltä löytyi lähes mielikuvani näköinen taulu. Se tosin ei täsmälleen ole kyllä sama - milloinkohan löydän juuri sen taulun, jota kovasti olen miettinyt... noh, samapa tuo, kirjoitan Järnefeltistä.

Torstaina on viikon rennoin luento, Music Public Relations eli musiikkialan PR:ää. Vetäjänä on nuorehko mies, joka ajautuu puheessaan sivupoluille tuon tuosta. Hän aloittaa keskustelun edellisillan tv-ohjelmasta tai jostain tv-sarjasta, esim. täällä ajankohtaisesta julkkis-Big Brotherista. Kurssilaiset kyllä hyvin lähtevät juttuun mukaan, ja tunneilla ei koskaan ole tylsää.

Jaakon lähdön jälkeen täällä oli Guided Learning Week, itsenäisen opiskelun viikko. Olin valinnut sille viikolle intensiivikurssin Application of the Law, ihan vaan sen takia, että olisi jotain muuta ajateltavaa kuin Jaakko (se missio onnistui surkeasti) ja olisi yhden kurssin lopputyö vähemmän stressattavana toukokuussa. Se on stressattavana paraikaa. Se viikko oli kyllä todella intensiivinen: asiaa tuli tuutin täydeltä, ja osa meni ohikin, kun iltapäivästä ei vaan kyennyt enää täysillä keskittymään. Läpi käytiin musiikkilainsäädäntöä. Sinänsä helpottaa edes hieman, että kävin samanlaisen kurssin reilu vuosi sitten Jyväskylässä, silloin lopputehtävänä oli ryhmätyö. Nyt pitäisi puristaa 3000 sanan essee 25.3. mennessä.. hui.

Siinäpä ne kurssit. On ollut hassua huomata, että koululla pyörii harva se päivä poliisipukuisia ihmisiä, koska tämä on paikallinen Poliisiopisto! Täällä siis on poliisi- ja rikostutkintalinja tai joku sellainen. Samoin yliopistolla on sairaanhoitolinja, mutta he taitavat olla eri kampuksella kuin me. Kouluruokailu hoituu "Beats"-nimisessä kahviossa, josta saa lämmintä ruokaa. Päivän keitto (vaihtuu siis päivittäin, voi olla lihakeittoa, minestrone-keittoa, kasvis-, kana- tms.) maksaa £1, patongin ja voin kanssa £1,50. Hot dish of the day (joka sekin vaihtelee, yleensä riisiä ja jotain kastiketta) on muistaakseni £2,90. Uuniperuna yhdellä täytteellä £1,80. Keiton kanssa ei saa salaattia, mutta hot dishin ja uuniperunan kanssa saa pikkuisen pläjäyksen jotain vihreää, usein myös papuja. Juoma ei kuulu hintaan, mutta kraanavesi ei maksa mitään. Tässä siis ne ruoat, joita itse käytän. Olisi vielä valittavana päivän salaatti, johon saa valita itse, mitä haluaa, ja joitain muitakin annoksia, ei tosin montaa. Yleensä otan keiton leivän kanssa ja appelsiinimehua (£1,95). Kahviosta saa luonnollisesti myös kuumia juomia, sipsejä, karkkia, keksejä, paria hedelmää, kylmiöstä sämpylöitä, kolmioleipiä, limsoja ja mehuja. Joskus kuuman juoman kanssa saa ilmaisen muffinsin, ja tämän tarjouksen hyödynnämme yleensä aina. Muffinsi (toffee, suklaa tai mustikka) on juuri oikean kokoinen, ei liian iso eikä liian äklömakea.

Mieli on maassa. Tämä koko kevät on tähän mennessä jättänyt lähtemättä lentoon. Ei tunnu täysin hyvältä olla täällä. Koko ajan on kauhea ikävä kotiin ja Jaakon luo, eikä positiivisia hetkiä tunnu olevan kuin silloin tällöin. Oli oikeastaan aivan väärä aika lähteä vaihtoon, juuri kun sai parisuhteen alkamaan. Myöskin majoituksen suhteen on ollut hieman hankalaa. Barbara on ihan jees joo, mutta kodilta tämä paikka ei vieläkään tunnu. Barbaraa ei kiinnosta, miten meillä Suomessa tehdään asiat, mitä sinne kuuluu, miten siellä on asiat eri lailla. Tätini englantilaisten ystävien ja tuttujen jälkeen luulin tuntevani englantilaisen ihmistyypin jo, mutta ei sentään. Isän kanssa jutellessani tajusin, että englantilaisia ei pohjimmiltaan kiinnosta tutustua vierasmaalaisiin, että ei-englantilainen ei ole aivan yhtä hyvä kuin he itse ovat. Juontanee juurensa maan siirtomaahistoriasta, ja nimenomaan isäntämaan näkökulmasta. Ja siihen tälle maalle kuuluisa small talk -kulttuurikin perustuu mielestäni; voidaan kyllä sujuvasti keskustella säästä tai politiikasta hetken verran, mutta heti kun olisi aika paremmin tutustua keskustelukumppaniin tai vieraaseen, britti väistää ja lukitsee taas suojamuurinsa ympärilleen. Tämä ilmeni myös heti alussa, kun annoin Barbaralle tuliaisiksi tuomani Muumi-mukin, Marimekon pienen pussukan, ruisleipää ja poronlihasiivuja. Kaikki hän kyllä kohteliaasti otti vastaan ("voi, eihän sinun olisi tarvinut tuoda mitään"), mutta pussukka hävisi kaapin uumeniin heti, Muumi-muki samoin. Se tosin hetken oltuaan piilossa pääsi käyttöön kahvikuppina. Barbaralla on kyllä miljoona kahvikuppia. Ruisleipä ja mielettömän kalliit poronlihasiivut olisivat menneet pahaksi kaapissa, ellen olisi syönyt niitä itse, ja lopulta hieman jyrkempään äänensävyyn kysynyt Barbaralta "etkö nyt voisi maistaa tätä leipää ja poroa, kun ne nimenomaan sinulle toin?". "No, laita nyt pieni pala leipää, niin maistan." Hän ei koskaan kommentoinut, miltä ne maistuivat. Eikä enää kyllä kiinnostakaan kuulla.

Ei ole mitään järkeä hakata päätään seinään. Kun oleminen täällä ei maistu hyvältä, korkeintaan "ihan kivalta", se ei riitä. Onneksi kaikkien vaihtokokemusten ei ole oltava "elämäni paras kevät", "sikasiistii", "unohtumatonta". Onhan tämä unohtumatonta, ei sillä. Mutta kun täältä ei saa otettua kaikkea irti oman henkisen tilan vuoksi, niin ei väkisin. Yritän täällä kysellä, olisiko minun mahdollista tulla Suomeen jo toukokuun puolenvälin tienoilla, ja tehdä lopputyöt etänä. Ei minulla olisikaan kuin se 25000 hengen tapahtumasuunnittelu ja ehkä joku essee. Jos täällä ei enää toukokuussa olisi kontaktiopetusta, niin sittenhän on aivan sama, olenko täällä vai Suomessa. Ja oman mielenterveyteni takia aivan ehdottomasti mieluummin Suomessa.

Ja jotta ei tämä menisi aivan masentavaksi, niin on täällä hyvääkin. Muut vaihtarit ovat todella mukavia, heidän kanssaan jaksan päivästä toiseen. Ja kevät alkaa jo todella olla alkamassa, krookukset alkavat kukkia, samoin narsissit. Aurinko paistaa jo todella lämpimästi. Ja se viikko Jaakon kanssa oli kevään paras viikko! Ehdottomasti. Ainoa huono puoli siinä oli se, että menin nyrjäyttämään nilkkani, kun oltiin matkalla Natural History Museumiin, joten matkanteko hidastui jonkin verran, kun piti linkata. Silti tehtiin kaikkea sitä, mitä edellisessä postissa kerroin. Liverpoolissa ollessamme totesimme, että sinne pitää päästä joskus ajan kanssa, tutkimaan mitä kaikkea sieltä löytyykään. Nyt tänä keväänä sitä mahdollisuutta tuskin enää tulee.

Tällaista tällä kertaa. Olin tosiaan Suomessa tämän viikon. Tein pikavisiitin Jyväskylään (to-su viikko sitten), ja suunnittelin vielä pikaisempaa käyntiä Lahdessa (yksi yö kotona ja sitten lento takaisin). Toisin kävi. Sain Jyväskylästä noroviruksen, joka iski su-ma-yönä. Kun mitään ei ole suolistossa, eikä mikään pysy sisällä, en pystynyt lentämään maanantaina, vaan varasin uuden lennon lauantaille, eiliselle. Keräilin sitten voimiani kotona äidin ja isän hoivissa, ja keskustelin monta kertaa tilanteestani ja olostani täällä. Kotona vaan on paras olla. Ja Jaakon luona.

Nyt ei auta muu kuin tarttua siihen kammottavaan esseeseen. Ja mennä päivä kerrallaan. Tänä iltana sentään pääsen kuuntelemaan Jethro Tullia, joka tulee esiintymään Haikkariin! Jotain elävää musiikkia sentään maailmassa. Terveiset taas sinne lumen keskelle! Nyt jo tiedän, miltä siellä näyttää :)

Hiljaiseloa - ei suinkaan!

Nyt on jo muutama viikko hurahtanut viime blogipäivityksestä. Mielessä on kyllä ollut joka päivä istua alas ja kertoa teille, mitä on tapahtunut, mutta sellaista sopivaa väliä ei ole löytynyt. Ennen kuin nyt. Pahoitteluni jälleen hiljaiselosta, olen kyllä hengissä ja kaikki hyvin - ei hätää :)

Lontoon matkan jälkeen maanantaina menimme vaihtariporukalla (5hlöä) kyselemään kurssiemme perään. Etsimme Thomasin käsiimme (hän on siis meidän "vastuu"henkilömme, musiikin laitoksen kv-yhdyshenkilö) ja pyysimme kursseja. Hänen saapumisensa kesti jonkin hetken, ja vitsailimme puolitosissamme, että hän vasta siinä hetkessä muisti meidän olemassaolomme, ja paniikissa kyhäsi jonkin näköisen kurssitarjottimen meille. Lopulta hän kuitenkin saapui, ja antoi meille monistenipun, jossa oli valittavat kurssit eli moduulit. Täällä kurssit ovat koko vuoden kestäviä kursseja, ja niitä siis kutsutaan moduuleiksi ("kurssi/course" on koko pääaineen nimi tai jotain yhtä hämmentävää, kuten myöhemmin opimme). Meille oli tarjolla yhteensä 9 moduulia, joista meidän piti valita 6 (4 pakollista, ja pari ylimääräistä, jos ei kaikille halutuille kursseille olisikaan päässyt). Jokaisesta moduulista saamme 7,5 ECTS-pistettä, jotka ovat vastaavat kuin meidän opintopisteemme. Saamme siis yhteensä 30ECTS-/opintopistettä. Selitinkö tarpeeksi monimutkaisesti? Meille kuitenkin kerrottiin, että kurssit alkavat vasta seuraavalla viikolla!! To-del-la ärsyttävää, ettei meille voida ilmoittaa etukäteen yhtään mistään! Olisi ollut kyllä ihan kiva viettää nekin pari ylimääräistä viikkoa Suomessa. Turhauttavaa lorvailua siis oli tiedossa sillekin viikolle. Noh, illalla sentään menimme isommalla vaihtariporukalla jälleen samaan, jo kantapaikaksi muodostuneeseen pubiin, The Falconiin.

Tiistaina päätimme sitten lähteä Antti-Laura-Andrea-Liisa-kombinaatiolla Oxfordiin. Se oli kiva päivä. Kävimme kuuluisista yliopistoista tällä kertaa Trinity Collegessa ja All Soul´s Collegessa. Trinityn kappelissa/kirkossa pistäydyimme, Laura soitti hieman eteisen flyygeliä, ja istuimme hetken jonkun kuorolaisen paikalla olon ollessa jokseenkin hämmentävä - tiedättehän, pari riviä varattu kuorolle keskikäytävän molemmin puolin, kynttilät jokaisen laulajan kohdalla, nuottiopukset pöytätasolla edessä. Katsastimme myös ko. koulun ruokasalin, joka muistutti kovasti Harry Potterin isoa ruokasalia. Kaunis, iso kattolamppu, 4 pitkää pöytää oppilaille, toisessa päässä salia opettajien pöytä poikittain. Pahoittelen kuvan epätarkkuutta, mutta tässä kuitenkin näyte paikasta:


Trinityn pihalla huomasimme Tällipajun (näköisen puun) lisäksi yksinään lojuvan luudanvarren, joka oli kuin suoraan Tylypahkasta! Ja kun muutenkin olimme hyvin Potter-elokuvien näköisessä ympäristössä, päätimme ottaa parit Potter-kuvat luudanvarren päällä istuen - kuin olisimme ponkaisemassa lentoon (voi kunpa se onnistuisikin!). Tässä todistusaineistoa:

Vierailimme myös St Mary´s Churchissa, ja kapusimme kapeat, kapeat ja hyvin jyrkät portaat (muistaakseni n.120 porrasta) ylös kellotapuliin, jossa pystyi kiertämään lähes tapulin ympäri pientä kujaa pitkin. Sekä portaat että tapulin "kuja" oli yhden ihmisen levyinen, ja vaikka kesätyössäni käyn korkealla hyppyrimäen huipulla joka päivä, tuli silti vähän äitiä ikävä, etenkin niissä portaissa ja etenkin alasmennessä.. Eikä siellä tietysti ollut yksiä portaita ylösmenoa ja toisia alastuloa varten (joka olisi ollut erittäin kätevää), vaan kun vastaan tuli ihminen, piti jommankumman peruuttaa jonkin matkaa, jotta kohdalle sattui hyvin pieni levennys, jolla pystyi tasapainottelemaan hetken. Huii! Kiersimme Oxfordia vielä pari tuntia, ja tulin siihen tulokseen, että se on keväällä varmasti hyvin viehättävä kaupunki! High Wycomben hieman sokkeloisen keskustan jälkeen Oxfordin ydinkeskustan ruutukaavamuoto tuntui enemmän kuin selkeältä.

Keskiviikkona sitten oli ensimmäisen luennon aika! Vaikka aikaisemmin valitinkin, että (musa)luennot alkaisivat vasta seuraavalla viikolla, keskiviikkona oli ensimmäinen englannin tunti. Kurssin nimi on English for Creative Industries, ja muut opiskelijat opiskelevat esim. elokuvan tekoa, luovaa kirjoittamista, designia eri muodoissa jne. Yksi poliisiopiskelijakin siellä on, unkarilainen tyttö Lilla. Opettajana meillä on maailman överein homo, Chris. Minulla ei todellakaan ole mitään homoja vastaan, mutta tämä mies menee jo ällöttävyyden puolelle. Onneksi sitä kurssia ei ole kuin 2h/vk.

Seuraavana viikonloppuna lähdin käymään yhdeksi yöksi Sheffieldissä Pohjois-Englannissa, jossa tätini ja yksi serkuistani asuu. Tällä kerralla tosin tätini oli Suomessa käymässä ja oli tulossa takaisin vasta maanantaina, joten menimme suloisesti ristiin. Olipa ihana käydä tutussa paikassa, ikään kuin kakkoskodissa! Ei tarvinut enää arvailla, missä tavarat ovat, tiesin heti missä vessa on ja miten talossa toimitaan. Talon hajukin oli kovin tuttu, ja toi monta muistoa lapsuudesta mieleen. Tapasin myös tätini entisen alivuokralaisen, italialaisen Francescan, joka tuli istumaan iltaa minun ja serkkuni kanssa. Haimme intialaisesta takeawayt (meikäveit...) ja vuokrasimme leffan. Seuraavana päivänä kävimme serkkuni kanssa pubilounaalla maaseudulla ja hieman ehdimme kävellä nummilla, ennen kuin junani lähti takaisin etelään. Ihanan rentouttava kaksipäiväinen.

Seuraavalla viikolla alkoi sitten kurssit, viimein! Kerron niistä lisää ja tarkemmin ensi kertomuksessa, nyt kerron tapahtumista enemmän. Tiistai-iltana kävimme paikallisessa Seisomapaikka-klubissa (joka on siis stand up -komediaklubi Jyväskylässä), tilana oli myös paikallinen Ilokivi. Illan isäntä oli aika mitäänsanomaton, puhui aika vahvalla aksentilla, joten piti todella keskittyä puheen ymmärtämiseen. Illan ensimmäinen vieras sen sijaan oli tosi hyvä! Lyhyt mies, n.30-vuotias, joka vitsaili omasta homoudestaan ja maailmanmenosta. Toinen vieras oli mies+kitara, joka aluksi oli tosi kiva juttu, täällä kun ei sitä livemusiikkia liiemmin kuule... Mutta miehen jutut alkoivat käydä aika nopeasti vanhoiksi, ja kappaleet, joita hän lauleskeli, samanlaisiksi. No, ilta=sisäänpääsy oli sentään ilmainen, joten rahanmeno ei haitannut.

Torstaina kävin Antin kanssa (Laurankin piti tulla, mutta hän oli liian kipeä lähteäkseen) Lontoossa ISO ry:n eli Iso-Britannian Suomalaisten Opiskelijoiden tapaamisessa. Oli mukavaa jutustella suomeksi muidenkin kuin Antin ja Lauran kanssa, ja tutustua uusiin ihmisiin. Loppuilta sujui nopeasti oopperoista, laulamisesta ja musiikista yleisesti keskustellessa. Ja tuli taas todettua, että maailma tosiaan on pieni; eräs nuori nainen tiesi/tunsi yhden luennoitsijan Musicalta, ja toinen taas on erään ystäväni lapsuudenkaveri! (Terveiset Pexille Suvilta!) Sinä iltana oli myös puhetta muista ISO ry:n järjestämistä tilaisuuksista ja tapahtumista, mm. suurlähetystövierailua ja matkaa Skotlantiin olisi kevään aikana luvassa. Pitää katsoa, miten aika ja rahat riittäisivät niihin osallistumiseen.

Seuraavana viikonloppuna (siis 30.1.-1.2.) hyvä ystäväni Fredrika tuli visiitille Lontooseen Bonnista, jossa hän on au pairina. Se viikonloppu tuli todella tarpeeseen, molemmille. Kävimme Greenwichin observatoriolla ja tottakai absoluuttisen ajan lähteellä. Synkkasin kelloni täsmäaikaan myös :) löysimme Greenwichistä myös ihanan torin, jossa oli myynnissä sitten jos jonkinmoista tavaraa: nahkatöitä, kankaita, vaatteita, valokuvia, laukkuja ja kasseja, maalauksia, muita käsitöitä, koruja, lasitavaraa, vähän hömppääkin. Ostin yhdeltä vanhalta mieheltä 1930-luvulta peräisin olevan His Master´s Voice -leimasimen, jota pitää ruveta käyttämään - pitää ensin ostaa leimasinmustetta. Ruokapuoli oli torilla myös hyvin katettu - oli meksikolaista, argentiinalaista, espanjalaista, portugalilaista, japanilaista, kiinalaista, marokkolaista, brasilialaista. Päädyimme lopulta (kaikista mahtavista hajuista jo vatsa kurnien) ostamaan nigerialaisesta kojusta ateriat, ja menimme satamaan syömään annokset. Olipa hyvää! Ostimme sitten liput ThamesClipperiin, eli katamaraaniin, joka kulkee jokea eestaas ja kuljettaa pääosin kai turisteja paikasta toiseen. Matka Greenwichistä Waterloon "pysäkille" (suoraan London Eyen alle) kesti n.40minuuttia, sinä aikana ehdimme mutustella makoisat suklaamuffinssit, jotka myös ostimme mukaamme torilta. Ja voin kyllä suositella jokilaivaa Thamesilla! Siinä näkee niin eri vinkkelistä Lontoota, ettei uskoisikaan. Ja laiva on katettu, joten sadekaan ei haittaa. Eikä maksanut kuin £3,55, kun olimme ostaneet päivän Travelcardin (£5,60, ja sillä pääsee matkustamaan metrolla ja bussilla rajattomasti päivän aikana) hostellista. Kävelimme LondonEyen alta Big Benille, sieltä Buckinghamin palatsille, Hyde Parkiin ja Piccadilly Streetille. Alkoi jo olla ilta, ja päätimme lähteä jo takaisin hostellille. Seuraavana päivänä vietimme parituntisen Hamleysin lelukaupassa Regent Streetillä. Uskomaton paikka! 5 kerrosta täynnä leluja, nukkeja, nalleja, pelejä, leikkikaluja, oheishässäkkää, vaaleanpunaista siellä, vaaleansinistä täällä. Pojille oma kerroksensa täynnä autoja, helikoptereita, ambulansseja, sotilaita, tankkeja, maastoautoja, pienoismalleja jne. Seuraava kerros, yllättäen, tytöille suunnattuja barbeja ja muita vastaavia, nukketaloja, kotiesineitä (kuten helloja, mikroja, pesukoneita?!), hevosia, nukkeja, prinsessoja, vauvoja. Pari kerrosta myös unisex-tavaraa, suurin osa turhaa "pakkosaada"-sälää. Juttelimme hetken yhden nuoren miehen kanssa, joka oli kaupassa töissä. Hän teki siinä jutellessamme erinäisiä tarroja, sai itse päättää minkä värisiä hän tekee valmiista muoteista. Vaikutti olevan hieman kypsä istumaan tarrojen keskellä tyttöjen osastolla, halusi jo "saada ylennyksen" poikien osastolle kerrosta ylemmäksi, leikkimään lentävillä helikoptereilla ja törmäilyautoilla :D hauska heppu. Muutama mielenkiintoinen lautapeli jäi mieleen, samoin tulevan kesän ja ensi vuoden hitti DjHero! Sitä veivattiin hetki, aluksi oli hieman hankalaa arvailla mitä pitäisi painaa ja tehdä, mutta kun pelaaminen alkoi sujua, Fredi piti melkein vetää koneen luota pois.. :D eipä sillä, pelissä oli kyllä joitain tosi hyviä miksauksia itsessään jo, kuten Marvin Gayen I heard through the grapevine/Gorillazin Clint Eastwood. Yllättävän messevästi toimi tuo yhdistelmä! Kävimme vielä lounaalla, ja sitten oli aika saattaa Fredi takaisin asemalle ja lähteä itsekin kotiin päin. Yhteinen aikamme oli lyhyt, mutta ehdimme nähdä paljon asioita ja paikkoja, ja mikä tärkeintä, tavata toisemme. Kaksi lahtelaislähtöistä nuorta, yhtäkkiä molemmat ulkomaanelävinä, vieraassa paikassa ja kulttuurissa. Saimme terapoitua itseämme ja toisiamme ja nauraa vanhoille tapahtumille ja hauskoille muistoille. Hassua, että seuraavan kerran tapaamme keväällä Suomessa! Ystävän kanssa oleminen on paljon mukavampaa ja helpompaa kuin yksinään. Toki yksinolemisellekin on oma aikansa ja tarpeensa, mutta rajansa silti kaikella..

Takaisin Haikkarin "vilskeeseen" palattuani mentiin tiistaina Antin ja Lauran kanssa katsastamaan paljon palstatilaa saanut leffa Avatar, tottakai 3D-versiona. Täällä piti ostaa omat 3D-lasit kassalta, jos ei vielä ollut omia! Joten nyt minulla on ikiomat 3D-lasit, jotta voin myöhemminkin katsella ko.tyylin elokuvia. Jee! Ja lasit ovat ihan tyylikkään muotoisetkin ja muoviset - eivät niitä perus-pahviset sini-puna-linssiset. Elokuva oli kyllä hieno! Tarina oli kieltämättä suoraan Pocahontasista (jota itseasiassa en ole vielä koskaan nähnyt itse leffana, tiedän kyllä mitä siinä tapahtuu), mutta se visuaalinen ilotulitus oli huikeaa. Teknisten juttujen ja ilmeisen huomaamattoman musiikin takia sen voisi helposti käydä katsomassa toistamiseenkin. Suosittelen!

Seuraavana yönä, tai oikeastaan aamuna (kun puhelin soi ja saimme kuulla tapahtuneen) sain ikävän muistutuksen siitä, etten asu tällä hetkellä turvallisessa Suomessa. Barbaran tyttären Annien kotiin oli murtauduttu yöllä. Ovi oli jäänyt pistämättä takalukkoon. Onneksi mitään suurempaa vahinkoa ei tapahtunut, rosmot olivat vieneet "vain" tavaroita, joista sai helposti käteistä (ilmeisesti nuoret huumehörhöt liikkellä) - kuten lompakon ja autosta radion tms. Perhe nukkui yläkerrassa, eikä kukaan loukkaantunut tai mitään. Siitä lähtien olemme laittaneet ulko-oven takalukkoon joka yöksi. Hui..

Viime viikonloppuna menimme sitten jälleen vaihtarien kesken Lontooseen. Tällä kertaa mukana oli Antti, Andrea (kroatial.), Teresa ja Jana (tsekkil.) ja Cristina (espanjal.). Antti &tytöt. Laura liittyi myös hetkeksi seuraamme ystävänsä Mintun kanssa, joka oli vierailulla Jyväskylästä. Kävimme aika nopeaan tahtiin katsastamassa National Galleryn tarjonnan, joka on kyllä huima. Sinne pitää palata paremmalla ajalla ja vähemmillä (=kevyemmillä) vaatteilla, siellä tulee meinaan kuuma, jos kaikki 'talvi'vaatteet pitää päällään koko kierroksen ajan. Veimme sitten hotellille tavaramme, ja lähdimme takaisin keskustaan. Tällä kertaa näimme Avenue Q -musikaalin, joka oli aikuisille tarkoitettu Muppet-henkinen esitys. Sitäkin voin suositella! Sai kyllä nauraa :) se maksoi £32, ja tulimme siihen tulokseen, että sen halvemmalla ei yleensä saa lippuja kuitenkaan, vaikka niin luulimme. Ne tosi halvat liput on sitten yllättäen tosi huonoilta paikoilta, ja me nyt kuitenkin haluttiin ihan hyvät paikat. Olimme suunnitelleet menevämme myös Lontoon ComedyClubille (£12), mutta koska kaikilla meistä ei ollut tarvittavan hyvä englanninkielen taito ymmärtääkseen kaikkia juttuja, jätimme kaikki sen ohjelman välistä. Palasimme hotellille muutaman pubin kautta. Hotellihuoneen patteria ei mitenkään saatu pienemmälle, se hohkasi aivan tulikuumana koko ajan. Ikkunoita oli sitten pakko pitää auki, ei mitenkään järkevää energiankäyttöä.. Aamulla söimme hotellilla aidon englantilaisen aamupalan; pekonia, munakasta, makkara, papuja, paahtoleipää+marmeladia, teetä ja kahvia. Tuli taas todettua, ettei sitä kyllä useasti syö tuollaista mättöä heti aamulla, mutta kyllähän se maistui tällä kertaa. Lähdimme sitten Tate Modern Galleryyn, joka oli minun osaltani aika nopeasti nähty. En ole koskaan ollut modernin taiteen perään, enkä ole vieläkään. En vaan ymmärrä sitä. Mutta onneksi on monta muuta taiteenmuotoa, joita voin sitten jo ymmärtääkin. Sen taidehallin jälkeen kulutimme pari tuntia shoppailuun Oxford Streetillä, ja minä kulutin myös hermojani liian lämpimissä ja täyteenahdetuissa liikkeissä.. olen kyllä hyvin epänainen sen suhteen, ettei minua kiinnosta liiemmin laukut, kengät, vaatteet, somisteet (vyöt, soljet, hiuspannat, huivit yms.) tai viimeisin muoti. Enkä voi sanoa nauttivani shoppailusta yleensäkään. Mutta noin pari tuntia kahdessa viikossa menee kyllä :D

Tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään kummallisempaa. Yksi uusi kurssi alkoi, mutta siitä ja muusta kouluun liittyvästä kerron taas myöhemmin lisää. Eilen illalla kuuntelin netin (hear.fi) välityksellä RentukkaRockia Jyväskylästä. Oli kyllä jotensakin absurdi olo ajatella, että siellä paikan päällä oli ystäviäni ja kavereitani kuuntelemassa (ja Jaakko soittamassa), ja minä kuuntelin sitä samaa lähetystä Englannissa! Välillä yhteys vähän pätki, mutta suurimmaksi osaksi se toimi ihan kivasti. Nyt lähden kohti Lontoota (taas..), olen siellä huomiseen asti toisen serkkuni luona. Kivaa! Ensi viikosta tulee tähän astisen kevään parhain, sillä Jaakko tulee tänne kylään! Olemme ensin pari päivää Lontoossa, tulemme yhdeksi yöksi tänne Haikkariin, ja torstaina lähdemme Sheffieldiin. Lauantaina käymme Liverpoolissa katsastamassa Beatles-kaupungin ja tapaamassa Jaakon viime kevään vaihdon aikaisia kavereita. Lontoon hulinaan vielä su-ma-yöksi, ja sitten taas pitää erota ja palata arkeen, Jaakko Suomessa ja minä täällä. Mutta vielä ei tarvitse ajatella sitä, nyt lähden hurvittelemaan Lontooseen! Kirjoittanen Jaakon vierailun jälkeen taas lisää. Terveisiä sinne lumen keskelle taas! :)

Raportti osa 2

Sunnuntaina aamupalan jälkeen ruotsalaiset lähtivät jo takaisin Haikkariin, koska he olivat todella väsyneitä. Me suomalaiset sen sijaan lähdimme tarkastamaan Big Benin ja muita lähialueen turistikohteita. Sää oli aurinkoinen, mieli myös. Käveleskelimme ympäriinsä, ja päädyimme Piccadillylle. Siellä katselimme, miten ihmiset olivat lähteneet sunnuntaiulkoilulle. Paljon turisteja, mutta myös paljon brittiläisiä. Kävelimme erään kauppahallin tyyppisen käytävän läpi, joka oli täynnä hienoja koruliikkeitä, golfkauppoja, vaatekauppoja ja pankkitoimistoja. Koruliikkeiden ikkunoissa ei kaikissa ollut yhtään hintoja esillä - tämä oli sitä aluetta, johon ihmiset tulevat ostamaan jonkun tietyn korun, hinnasta huolimatta. Itsellä oli vähän ns. överi olo kaikesta siitä hienoudesta ja kalleudesta. Seuraava poikkikatu oli samaa maata; Gucci, Prada, Dolce&Gabbana ja muita hienoja merkkejä. Huh. Kun pääsimme takaisin Piccadillylle, aloimme kävellä kohti puistoa, jonka luulimme olevan Hyde Park. Oikein mukava puisto oli tämäkin, iso ja jo vihreä. Joku kaveriporukka oli viheriöllä pelaamassa ultimatea (frisbee-peli). Puistotie vei meidät Buckinghamin palatsin eteen, jossa tarkastimme kartasta, mikä puisto tämä kyseinen oikein olikaan. Sehän oli nimeltään Green Park, ja aito Hyde Park olisi noin 7 kertaa isompi puisto!! Päätimme mennä sinne keväämmällä vaikka piknikille. Buckinghamin palatsin vieressä oli meneillään jonkun sarjan tai elokuvan kuvaukset - meidät ohitti pitkä jono 1930-luvun tyyliin puettuja ja meikattuja nättelijöitä matkalla ruokatauolle. En tullut kysyneeksi, mitä siellä oikein kuvattiin. Lähdimme takaisin päin, ja kävimme syömässä ensimmäiset fish&chipsit ravintolassa. Tällä kertaa ei vielä ollut sanomalehteen käärittyjen kalaperunoiden vuoro. Ruuan jälkeen lähdimme jo takaisin Haikkariin, olimme jo aika uupuneita pitkästä viikonlopusta. Suunnittelimme jo lauantaina, että voisi ottaa "tavaksi" käydä Lontoossa joka kuun 1. viikonloppuna (juuri kun opintotuet ovat tulleet..), voisi käydä katsomassa joka kerta uuden musikaalin (kun niiden hinta nyt ei ole kovin paha) ja tutustumassa uuteen osioon Lontoota. Siinä kun riittää nähtävää, eikä kaikkea millään ehdi parissa päivässä käydä läpi.

Tekisi mieleni kirjoittaa nyt enemmänkin, mutta pitää rientää, olen lähdössä tapaamaan serkkuani Sheffieldiin. Tätini asuu siellä myös, mutta hän on juuri Suomessa käymässä. Kerron ensi kerralla lisää kuluneesta viikosta. Terveisiä!

ps. tuli kuultua tietty kuulutus tietyllä metrolinjalla, ja otettua kuvatodistusaineistoa; "This is the Piccadilly line to Cockfosters." Terveisiä kuorokavereille. :)

Viikon raportti osa 1

Voi sentään! Pyydän anteeksi, etten ole aikaisemmin päivittänyt kuulumisiani tänne. On mukamas ollut niin kiire! Varoitan jo nyt, että tästä tulee pitkä teksti. Yritän pitää asiani tiiviinä silti.

Menimme siis viikonloppuna Lontooseen. Haettiin perjantaina aamulla Lauran kanssa opiskelijakortit ja syötiin koululla ja lähdettiin juna-asemalle. Meno-paluu Lontooseen täältä maksaa £11,80! Halvahkoa. Juna oli hiukan myöhässä, juuri tarpeeksi, että ruotsalaiset vaihtarit ehtivät juosta laiturille. Muuten he olisivat myöhästyneet tästä junasta (onneksi junia Lontooseen tuntuu menevän suht usein). Junassa sitten tutustuttiin uusiin ihmisiin (lähinnä minä tutustuin ruotsalaisiin ja yhteen hollantilaiseen - muut olivat jo tutustuneet toisiinsa keskiviikkona vaihtareiden juhlissa, joissa en ollut mukana). Matka kesti n.40 minuuttia. Ruotsalaiset olivat varanneet eräästä hostellista 6hh, joten menimme heidän kanssaan hostellille ensiksi. Hostelli oli Kensal Greenin metroaseman vieressä. Heti aulassa vastaamme tuli vanha mies, joka huusi ensin Lauralle ja sitten minulle "Stop talking to your nose!!", vaikkemme mitään olleetkaan sanoneet.. Hostellin henkilökunta sitten hyssytteli miestä, ja hän lähti pois. Pelottavaa.. Mekin (suomalaiset) varasimme huoneen, tosin 4hh. Huoneemme 4. sänky oli jo varattu jollekin. Huoneemme oli ykköskerroksessa, käytävän päässä. Mitä pidemmälle käytävää käveli tullessaan huoneeseemme, sitä kylmemmäksi ilma muuttui. Alapuolellamme oli hostellin baari, josta kuului basson jumputus pitkälle yöhön. Ei huone mikään hieno ollut, mutta kyllä siellä nukkui kaksi yötä. Lähdimme hostellilta vielä Antin ja Lauran kanssa takaisin keskustaan tsekkaamaan paikka, josta ostaisimme seuraavana päivänä liput Leijonakuningas-musikaaliin. Kävimme sitten syömässä Rainforest -ravintolassa, joka todella oli nimensä veroinen. Ihan kuin olisimme joutuneet keskelle sademetsää; katosta roikkui apinoita ja vihreää kasvustoa, ilma oli lämmin ja kosteahko, vesiputous oli yhdellä seinällä, väliin iski ukkosmyrsky (ei sentään vettä satanut niskaan), salamat löivät ja ukkonen jylisi, ja sen jälkeen linnut alkoivat laulaa taas. Ruokakin oli hyvää. Illalla hostellissa mentiin ruotsalaisten huoneeseen, ja siellä pelattiin erinäisiä juomapelejä. Myöhemmin lähdettiin porukalla vielä keskustaan baariin. Hieno suunnitelma tosin petti, kun ehdimme olla sisällä baarissa n.10 minuuttia ennen valomerkkiä.. noh, osa lähti siitä takaisin hostellille ja osa jäi vielä hippaamaan keskustaan. Huoneemme oli edelleen tyhjä, "kämppiksemme" tavarat kyllä olivat paikoillaan, mutta koskemattomia. Hän siis oli jättänyt tavaransa sinne jo ennen meidän tuloa, eikä ollut käynyt huoneessa sen jälkeen.

Lauantai oli sadepäivä. Aamupalan jälkeen (hostellissa oli huoneen hintaan kuuluva aamiainen: vaaleaa paahtoleipää, voita, hilloa, mehua, kaakaota, pikakahvia) lähdimme keskustaan ja otimme ruotsalaisen Filipin mukaamme. Ihan ensiksi menimme Leicester Squarelle ostamaan ne musikaaliliput. Saman päivän näytökseen saa aika halvalla lippuja. Nämä maksoivat £37.50, ja taisivat olla kalleimmat. Halvimmat ovat muistaakseni £18. Lippujen saannin jälkeen lähdimme kohti Notting Hilliä ja Portobello Roadia. Ihanaa seutua! Pastellisävyisiä taloja rivissä, paljon pieniä myyntikojuja kadulla, paljon ihmisiä, hyvä tunnelma. Siellä oli siis jotkut markkinat käynnissä. En tosin kyllä tiedä, oliko se vain normaali lauantai"tori", vai joku spesiaalimpi tapahtuma.. Käytiin pistäytymässä päivällä myös Harrodsin tavaratalossa. Se on kyllä huima paikka. Kannattaa käydä joskus, jos vain suinkin pystyy. Illalla sitten koitti Leijonakuningas! Laura oli aivan into piukeena, se on aina ollut kai Lauran lempimusikaali. Kyllä se oli hieno esitys! Niskaan kyllä veti ikävästi, kun istuimme ylimmällä rivillä (halvat liput..), mutta kaulaliinat vaan esille ja katse kohti lavaa, niin ei ollut hätää. Kaikki esiintyjät olivat tosi hienoja laulajia, ja toki myös näyttelijöitä. Yksi huikeimmista asuista oli kirahvin asu; siinä näyttelijä käveli pitkillä puujaloilla konttausasennossa, tai siis kaikilla neljällä raajalla. Hieman hasardilta kyllä vaikutti se. Pisti miettimään, miten ihmeessä hän pääsee siihen asentoon/jalkojen päälle..hui. Esityksen jälkeen eräs näyttelijä ilmoitti, että ovilla kerätään kolehti Haitin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi. Alakerrassa ovensuussa Laura sai minusta ja Pumbaa esittäneestä miehestä yhteiskuvan, se tosin tärähti hieman, mutta sentään Pumban asu tulee esille :) menimme vielä pizzalle ja lähdimme takaisin hostellille. Sinne olivat tulleet myös ranskalaiset ja pari muuta vaihtaria. He ja ruotsalaiset olivat juuri lähdössä hummaamaan = klubbailemaan keskustaan, mutta me olimme jo väsyneitä pitkästä päivästä, ja päätimme jäädä hostelliin ja nukkumaan. Se oli fiksu veto, hummailijat olivat olleet ulkona aamukuuteen... saimme jälleen nukahtaa alakerran baarin bassojytkeeseen, eikä kämppiksestä ollut vieläkään mitään tietoa.

Jatkan tarinaa huomenna, nyt painuu silmät kiinni. Hyvää yötä!

Pohdinnan päivä

Sisäinen kelloni on vielä hyvinkin Suomen ajassa; täällä alkaa väsyttää jo iltakymmenen maissa, kun Suomessa on jo puoliyö, ja kahtena viimeisimpänä aamuna olen herännyt automaattisesti 08.30 maissa, eli Suomessa 10.30. Kestääköhän siinä kuinka kauan, ennenkuin totun täkäläiseen aikaan..? Ehkä sitten alkaa tottua, kun alkaa koulu ja tulee rutiineja.

Huomenna lähdetään vaihtareiden kanssa Lontooseen! Mukaan lähtee 4 ruotsalaista, pari ranskalaista ja me kolme suomalaista. Lähtö on jo päivällä, joten Lontoossakin ehtii vielä päiväsaikaan käydä jossain. Ruotsalaiset olivat löytäneet jonkun halvan majoituksen, n. £8/yö, en tiedä sitten, millainen on majoituksen laatu.. voi olla, että sekin - kuten hinta - alhainen..enkä tiedä vielä, olenko Lontoossa koko viikonlopun vai tulenko jo lauantaina takaisin. Katsoo nyt.

Tänään on ollut ailahtelevainen päivä, henkisesti. Perusolo on edelleen vähän masis, kun ikävä raastaa kovasti. Aamulla sain idean, että josko lähtisinkin täältä jo pääsiäisenä kotiin takaisin! Täällä siis on 3 viikon pääsiäisloma (!), ja silloin ehdottomasti tulen Suomessa käymään. Sitä vaan mietin, josko jäisinkin siitä jo kotiin. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että voisinkin jäädä. Toisaalta täällä on silloin jo ihana kevät, ja asiat varmasti jo henkisestikin toisin. Kuitenkin pitkä skype-keskustelu poikaystävän kanssa sai minut tajuamaan, ettei tämä ikävä ole sentään maailmanloppu. Sen jälkeen, kun hän täältä helmikuussa lähtee kotiin, on melkein tarkalleen kuukausi siihen, kun jo itse lähden lomalle Suomeen. Kun sitten koulu taas alkaa 19.4. on siitä enää pari viikkoa siihen, kun isompi kaveriporukka lienee tulossa käymään toukokuun alussa, poikaystäväni ja yksi kaveripariskunta ainakin tulee. Heidän vierailustaan on taas enää pari (varmasti työntäyteistä) viikkoa koulun loppumiseen. Ehkä tämä tästä. Tämä alun 1,5kk on pisin jakso yksin, ja tietysti se osuu tähän vaikeimpaan aikaan, eli alkuun.

Päivittelen sitten uutta kertomusta tänne, kunhan kotiudun ensimmäiseltä Lontoon-matkaltamme. Toivottavasti on kivaa :)

Taas uusi päivä

Yritän pitää tämän tekstin lyhye(hkö)nä, koska kello on jo miljoona, ja minua on väsyttänyt jo jonkin aikaa. Jotain silti kerron tästäkin päivästä.

Aamulla menin alakertaan, ja Barbara alkoi etsiä netistä tapoja meidän päästä pois Stanstedin lentokentältä 15.2., jolloin poikaystäväni tulee viikoksi tänne käymään (arvatkaa vain, laskenko jo päiviä!!). Ihanan avulias nainen. Lähdin sitten jonkin ajan päästä koululle, tapasin Lauran ja mentiin syömään. Otettiin päivän keitto (koululla on siis parikin kahviota, yhdestä saa aamupalaa (kuulemma tosi rasvaista), muutamasta perussämpylät ja limsat, ja yhdestä jopa lämmintä ruokaa!), joka oli tomaattikeittoa. Suht pieni kupillinen maksoi £1,20 Lauralle, joka sai viimeisen leivän palan, £1 minulle, kun ei enää ollut leipää. Täällä sen huomaa, miten hyvä asia on, että Suomessa on kunnon kouluruokailu järjestetty! Alettiin syödä, juteltiin kaikenlaista suomeksi. Viereisessä pöydässä ollut nainen kuunteli meitä hetken ja kysyi sitten, mistä olemme. Kuultuaan, että olemme suomalaisia, hän kertoi , että hänellä on täti/kummitäti asumassa Porvoossa. Fascinating. Oikea syy, jonka takia hän keskeytti meidät, oli se, että hän promotoi erästä kampaamoa, jolla oli "huippuhyvä" tarjous. Menin sitten typeryyksissäni lupautumaan maksamaan £55 siitä, että saan "ilmaiseksi" kaikennäköisiä hiushoitoja, hierontaa, värikonsultointia sun muuta. Hintaan sisältyy myös päivä Lontoossa, jolloin meille (Laura tulee mukaani tottakai) tehdään kunnon kampaus ja meikki, ja meistä otetaan oikeita (?) muotikuvia. Yhden 8x6 tuuman kuvan saamme sitten kaupan päälle muistoksi. Se kuva saattaa olla mukava muisto tästä ajasta, ehkä 20 vuoden päästä.. Nyt jo kaduttaa tuo raha ja sen meno, mutta toisaalta, voinhan käydä noissa hoidoissa, kun nyt täällä olen, ja käydä oikealla kampaajalla sitten Suomessa. Tosiaan, £55 sisältyy myös oikeat kampaamotekoset (leikkaus, väri jne) puoleen hintaan. Ja kokonaisetuni on £350. Tuskinpa silti teen mitään hiuksilleni täällä, en oikein uskalla.

Ruoan jälkeen meillä oli kirjallinen englannintesti. Siihen meni puolisen tuntia, ja se oli helpohko. Meidän kanssa sitä oli tekemässä muutama muu vaihtari, joten näköjään heitä täällä on, vaikka tutoreiltamme tai muilta emme olleet saaneet mitään tietoa mistään. Emme edes tiedä, keitä tutorit ovat. Testin jälkeen satuimme törmäämään erääseen suomalaispoikaan, Anttiin, joka myös tuli tänne maanantaina. Vaihdoimme numerot ja höpötimme hetkisen. Ihan mukava nähdä joku uusi ihminen, joka sentään puhuu samaa kieltä kanssani, eikä koko aikaa tarvitse kääntää tekstiä päässä suomesta englanniksi ja takaisin.

Tämän tapaamisen jälkeen lähdimme kaupungille ostamaan vähän vihkoja, kyniä ja muuta tarpeellista. Ostin myös pitkähihaisen puuvillapaidan, £2. Ei paha. Kaupungista lähdimme kävelemään Lauran talolle. Huh, mikä matka! Pituus ei ollut se hurja tekijä, vaan ne mäet! Sekin mäki, jota kiivettiin ylös ja ylös, oli varmasti lähemmäs 45% jyrkkä/kalteva. Ihan älytön! Siinähän saamme jo tarpeeksi kuntoilua kumpikin, kun näitä mäkiä kapuamme tämän kevään ylös ja alas. Ohitimme matkalla myös sen talon, jossa ruotsalaiset järjestivät juhlat tänään. Minun oli tarkoitus jäädä Lauran luo yöksi juhlista, mutta vuokraemäntä ei ollut aivan kovin innostunut asiasta. Ymmärtäähän sen, yksi ylimääräinen vessassakävijä, suihkuttelija, syöjä (vaikkei siellä laitetakaan kaikille yhteistä ruokaa) lisää jo muutenkin isoon huusholliin. Eikä minullakaan nyt mikään juhlafiilis kyllä ollut. Sovittiin sitten niin, että lähden kuitenkin sieltä kotiin, käymättä juhlissa tällä kertaa. Matkustin kahdella bussilla sitten Barbaralle. Eiköhän tilaisuuksia juhlia vaihtareitten kanssa ilmaannu vielä. Tässä vaiheessa, 2 päivän jälkeen, kaipaa ympärilleen vain edes jotenkin tuttua. Tulin mielelläni Barbaran luo, tunnen jo taloa, kissa on tuttu, ja niin edelleen. Kummasti pienet, jo tutuksi tulleet asiat rauhoittavat mieltä nyt.

Mieliala on ollut tänään aika apea, vaikka tiedän, että poikaystäväni vierailu tänne lähestyy päivä päivältä. Silti siihen tuntuu olevan ikuisuus. Ennen kuin koulu kunnolla alkaa ja rutiinit löytyvät, on vaikeaa yrittää aloittaa alusta.

Eiköhän se tästä. Päivä kerrallaan. Nyt pitää mennä nukkumaan. Hyvää yötä!

Tästä se alkaa

Taas yksi päivä takana. Se kuuluisa Ensimmäinen. Nukuin viime yönä mukavat 12h. Tosin havahduin ensimmäisen kerran aamuseitsemältä, kun tällä Carver Hill Roadilla joku yritti kovasti päästä kesärenkailla jyrkkää, loskaista katua ylös. Jatkoin uniani sen jälkeen vielä parisen tuntia. En ole muuten aikaisemmin muistaakseni laittanut flanellipyjaman alle laamapaitaa ja pitkiksiä (jaloissa villasukat, tietysti), jotta pysyisin lämpimänä! Ehkä kerran Lapissa jouduin niin tekemään.. nojoo, peitto oli ja on edelleen hyvin paksu ja lämmin. Enkä edes kuumavesipulloa tarvi. Ajaakohan pari villasukkia saman asian...?

Tapasin Lauran tänään (eli eilen) yhdeltä yliopistolla. Koulumatkani toistaiseksi - kunnes lumet sulavat pois - kulkee katuja pitkin, ensin Carver jyrkästi alas, sitten käännös oikeaan ja loivaa alamäkeä Desborough Avenueta, kunnes kääntyy oikealle Suffolk Road, jossa on alussa taas jyrkkä nousu ja sen jälkeen loiva, pitkähkö lasku kadun päähän. Siellä kadun vasemmalla puolella on yliopisto. Kunhan pellot tuossa vieressä vapautuvat lumesta, sieltäkin kuulemma pääsee polkuja pitkin koululle, aikaa menee hieman vähemmän. Nyt menee parisenkymmentä minuuttia.

Noniin. Tapasimme siis koululla, ja tutustuimme ensiksi laitoksen kv-yhdyshenkilön Thomasiin. Hän oli nuorehko pukumies (paikallinen Markku Pöyhönen?). Hän antoi meille jonkun ilmoittautumislomakkeen täytettäväksi ja haki paikalle Debran, toisen kv-henkilön. Debra opasti meitä läpi yliopiston, ja näytti tärkeitä paikkoja. Täällä on 5-kerroksinen kirjasto... Talon oma kuntosali ällistytti hienoudellaan - kaikkiin laitteisiin tulee tällä viikolla iso näyttö, johon voi liittää oman iPodin ja kuunnella musaa ja katsella videoita. Osassa laitteista tämä ominaisuus on jo. Polkulaitteita on monenlaisia, mm. maastopyöräilysimulaattorikuntopyörä. Huh. Muitakin laitteita oli paljon Kovin oli hienoa ja modernia siellä. Koululla on myös oma baari... onhan meilläkin Jyväskylässä päärakennuksen kahviossa A-oikeudet, mutta ei sentään baaria! Kävimme myös otattamassa kuvat opiskelija- yms. kortteihin, tuli taas "oikein hehkeät" kuvat. Kouluasioiden jälkeen lähdimme etsimään infopistettä, josta otimme muutamat kartat ja esitteet matkaan. Sitten kävimme kaupassa ostamassa koteihimme omaa syötävää (molemmat tekevät kotona omat ruokansa, minulla nyt saattaa joskus olla Barbaran tekemää ruokaa) ja tapasimme Lauran kanssa asuvat italialaisvaihtarit Nicon ja Sofian (voi olla, että tämä nimi meni väärin..). He opastivat meidät liikkeeseen, josta ostimme uudet pre paid -liittymät kännykkään. Sillä voi soittaa toiseen samanlaiseen liittymään Briteissä ilmaiseksi, tekstarit ovat samoin ilmaisia, eikä ulkomaan puhelutkaan ole kovin kalliita. Jes! Halusimme syödä jotain tuttua, joten päädyimme McDonaldsiin. Olisin mieluummin syönyt Hesburgerissa, mutta se kun ei ole tänne vielä rantautunut, oli tyydyttävä vastaavaan. Laura lähti sitten Nicon kanssa kotiinsa ja minä lähdin vielä ostamaan shampoota, hammasharjaa ja vastaavia. Kaupungilla on oikein näppärä PoundShop, jossa kaikki maksaa £1! Se on n.1,20€. Siitä kaupasta löytyy kaikenlaista tavaraa.

Kotiin tullessani olin aivan hikinen, kun paluumatka koululta on suurimmaksi osaksi ylämäkeä. Loskainen ylämäki kahden ostoskassin kanssa ei ole kiva juttu. Pian tuli käymään naapurin poika James (n. 18v.), joka auttaa Barbaraa etenkin nyt, kun hänellä on tuo kipsi nilkassaan. James tuli katsomaan konettani, joka oli tosiaan tehnyt tenän eilen. Mietimme hetken, mikä voisi olla ongelmana, ja tulimme siihen tulokseen, että akku oli lopussa. James keksi, että hänellä saattaa olla kotonaan tallessa entisen Fujitsu-tietokoneensa latauspiuha. Hän kävi hakemassa sen, ja ta-daa, se sopi koneeseeni! Se alkoi heti vilkuttaa vihreää valoa, ja suostui käynnistymään. Tämä säästi minulta adapterin oston, joten voi olla, etten tarvitse ollenkaan adapteria; saan kummitädiltäni Sheffieldistä huomenissa postissa hänen ylimääräisen brittiplugisen suuripäisen Nokian laturinsa.

Huomenna meillä on jonkun sortin englannin koe/testi, suullisena. Mainitsemani Debra pitää sen. Debra on mukava. Huomeniltana on 4 ruotsalaisen vaihtarin järjestämä tutustumisilta heillä kotona. Laura ilmoitti meidät molemmat sinne, joten saatamme puhua huomenna ruotsia! Vad kul! Nyt tosin on kyllä sellainen olo, ettei liiemmin tee mieli tutustua uusiin ihmisiin eikä paikkoihin, koska eroaminen rakkaista Suomessa on vielä liian lähellä (mehän lähdettiin vasta eilen Suomesta!) ja itku herkässä. Tosin ei kai tässä muukaan auta, kun tutustua uusiin ihmisiin ja paikkoihin, se kuitenkin tekee asioista helpompia näiden 5 kuukauden aikana. Se helpottaa, että poikaystäväni varasi juuri lennot tänne helmikuun puoliväliin! Eihän siihen ole kuin ihan vähän reilu kuukausi!

Onpa kiva, kun saa käyttää suomalaisia ääkkösiä ja omaa konetta. Nyt kello on jo kuitenkin paljon, ja tarvitsen vielä reilusti unta kaiken matkustamisen jälkeen. Kuulumisiin myöhemmin!